Anteeksi että tämän osan tuleminen kesti. Minulla oli todella paljon tehtävää omassa elämässäni ja olen pelaillut simssiä, jotta saisin ensimmäisen osan Lc Autumiin. Tämä osa on aika nopeasti heitetty, joten älkää välittäkö osan sekavuudesta. Toivottavasti kommentoitte. Nyt päästän teidät lukemaan osaa.

-Amelia oletko jo valmis?, äitini kysyi kiireisesti. -Tässä menee vielä pari minuuttia, vastasin samalla kuin yritin saada hiuksiani kiinni pinneillä. -Mutta kulta sinähän sanoit noin juuri pari minuuttia sitten. Etkö muista että meillä on kiire esitykseen, äitini sanoi. -Joo, joo. Muistan kyllä, mutta odota nytten vähän aikaa. -Selvä on Amelia, mutta laita itsesi nopeasti valmiiksi. Meitä odotetään jo, äiti sanoi.

Tänään joudumme lähtemään katsomaan yhtä näytelmää ja sen jälkeen äiti haluaa näyttää minulle erään henkilön, joten minunkin on pakko tulla. Miksi äiti ei edes voi sanoa kuka hän on? Ja miksei Melody voi tulla? Elämä on joskus niin epäreilua. Olisin mielummin jäännyt lukemaan lempikirjailijani uusinta romaania, mutta ei lähden johonkin tylsään keski-aikaiseen näytelmään.

Näytelmä oli todellakin tylsä. En ymmärtänyt mitä iloa siitä voi saada että joku ihminen pääsee sotimaan maansa puolesta ja että näytelmän päähenkilö menettää melkein henkensä. Lavasteetkaan eivät olleet mitään kovin loisteliaita. Olen aina itse miettinyt että minkä laiselta tuntuisi olla joku kuuluisa näyttelijä. Se olisi varmaan ihanaa. Pääsisi joka päivä televisioon, kaikki tahtoisivat sinut omaan elokuvaansa ja ennen kaikkea minulla olisi paljon ihailijoita. Kyllä se vasta olisi ihanaa, mutta sitä kohtaloa ei ole minulle varattu, vaan pienen maamme hallitseminen. Se voisi olla kenen tahansa tytön unelma, mutta ei minun. Minua ei ole luotu siihen ainakaan vielä.

-Amelia tule jo, vai aiotko istua siinä koko loppu päivän?, äitini kysyi. -Häh? Joo, eikun siis tulen, sanoin änkyttäen. Seurasin äitiäni teatterin ylväimpään saliin. Salin perällä istui nuori poika ja hänen vieressään vanhemman näköinen mies. -Tervehdys Piliph, äitini sanoi iloisesti. -Tervehdys Elisabeth. On suuri kunnia tavata sinut, Piliph sanoi. -Kunnia on kokonaan minu puolellani, äitini sanoi. -En olekaan vielä esitellyt sinulle tulevaa kruunun perillistä. Amelia tulehan tervehtimään Piliphiä. Niiasin kauniisti Piliphin edessä ja hän kumarsi minulle. Näin hänen takanaan olevan pojan katselevan minua ihmeissään. -Tässä on muuten poikani Jonathan, Piliph näytti poikaansa takanaan. -Hänestä on jo kasvanut iso poika, Elisabeth sanoi.

Tutkailin poikaa samaan aikaan kun äitini ja Piliph puhuivat maiden poliittisista asioista. Tajusin että Jonathan teki aivan samoin. -Voit sanoa minua vain Joniksi, Jonathan sanoi. -Selvä vastasin. -Mitä teet täällä Jon?, kysyin pojalta. -Isäni tahtoo puhua äitisi kanssa maiden poliittisista asioista, Jon sanoi hiukan närkästyneenä. -Aa..., sanoin. -Mistä te muuten tulette?, kysyin sillä en ollut tietääkseni nähnyt heitä ennen. -Asumme Genovian toisella puolella, Jon sanoi -Selvä, vastasin.

Hetken päästä lähdimmekin jo takaisin linnoitukseen. -Miksi halusit näyttää minulle saman ikäisen pojan?, kysyin äidiltäni. -Katsos olin ajatellut että koska olet kohta 12 niin sinun olisi jo parempi alkaa miettiä sulhas ehdokkaita, äitini vastasi. -MITÄ?, huusin kauhuissani. -Sinun kannattaisi edes harkita asiaa Jonathan on hyvästä suvusta ja kohtelias. Hän sopisi hyvin valta istuimelle kanssasi, äitini sanoi. -Ei käy. En minä tahdo hänen kanssaan valtaistuimelle. Haluan itse löytää arvoisani puolison. En halua mitään järjestettyä avioliittoa, väitin vastaan äidilleni. -Mutta kulta niin on ollut aina vuodesta toiseen, äiti sanoi. -No nyt siihen on sitten tulossa muutos, sanoin. Tämän jälkeen emme enään puhuneetkaan asiasta sen enempää.